Pörrö tarttui Kännissä olet ääliö-nettisivuston videolla tapahtuvaan tulkinnanvaraiseen tilanteeseen kantaa raiskauksen näkökulmasta. Tuottajataho kyseisen postauksen kommenteissa ilmoitti tarkoituksena olleen kuvatun känniseksiä, ei raiskausta. Jep, selitys annettu ja vaikuttaa vilpittömältä, mutta kyllä pitäisi voida myöntää, että metsään on menty, jos video känniseksistä on tehty niin huonosti, että sen suuri osa katselijoista näkee raiskauksena. Niin ja vetää se pois näkyviltä, kunnes on saatu aikaan vähemmän helposti väärintulkittavaa materiaalia. Kaikki raiskauksen videolla nähneet eivät meinaan osaa kyseenalaistaa ja/tai ottaa yhteyttä tuottajiin kysyäkseen, miksi raiskaus esitetään olevan naisen oma syy. He eivät saa oikeaa selitystä ja typerä asenne raiskauksesta naisen omana vikana vaan saa lisäpontta.

Jos tätä ongelmaa ei olisi, sivusto luultavasti ajaisi asiansa melkoisen hyvin ja pitäisin hyvänä sen olemassaoloa. Tuo tulkinnanvaraisuus vain saa aikaan sellaista ristiriitaa, että mieluummin soisin koko sivuston suljettavaksi, kuin että annettaisiin raiskaustulkintojen jatkua.

Muutoin olisin antanut Pörrön ja muiden jo asiaan tarttuneiden hoitaa asia itsekseen, sillä aktiivisuutta näyttäisi riittävän, mutta minua henkilökohtaisesti sylettää ihmisten kyvyttömyys myöntää virheitään.
Edit: siis se, ettei joku kykene myöntämään virheitään ärsyttää minua erityisesti silloin, kun sillä on vaikutuksena aiheuttaa vahinkoa muillekin kuin itselleen. Kuten esim. tällaisessa tapauksessa.