Vai onko?

Jos aikuinen ihminen haluaa vapaa-aikaansa viettää huppelissa, tuiterissa, kännissä, humalassa, perseet olalla tai jotain muuta siihen suuntaan, on se hänen valintansa. Valtaosa suomalaisista on vähintään kokeillut millaista se on, olla kännissä. Joillakin se jää siihen tai muutoin vain vähiseen satunnaiskäyttöön, toiset mielistyvät enemmän ja joillekin siitä muodostuu kirous. Sairaus nimeltä alkoholismi on siitä erityisen pirullinen, että sairastunut saattaa täysin kieltää koko ongelman olemassaolon.

Minun äitini on valinnut juoda. Hän myös kieltää, että asia olisi ongelma. Se, että hänen aikuinen tyttärensä tekee lastensuojeluilmoituksen, koska on erittäin huolissaan äidin kanssa asuvan kuusivuotiaan pikkusiskonsa elinoloista on äidin itsensä mielestä henkilökohtainen hyökkäys häntä kohtaan. Se on puuttumista hänen omiin yksityisiin asioihinsa, jollaiseen ei kenelläkään ole oikeutta varsinkaan kun mitään ongelmaa ei ole.

Ajattelen niin, että aikuisen ihmisen alkoholinkäyttö on hänen oma asiansa, jos siitä ei koidu kenellekään mitään vahinkoa. Mukaanlukien henkilö itse. Alkoholinkäytön tulisi olla erityisen varovaista jos vaikutuspiirissä on lapsia. Vähimmäisvaatimuksena näen, että läsnä pitäisi aina olla selvinpäin oleva aikuinen ja alkoholinkäytöstä ei saa aiheutua lapselle fyysistä tai henkistä haittaa.

Olen katsonut läheltä (erään toisen) lapsen hämmennystä, ahdistusta, pelkoa ja hätää, kun äiti on lähtenyt uuden (salaisen) miesystävän kanssa viettämään iltaa ja jättänyt lapset isälle, joka on jo hyvässä vauhdissa alkoholin kanssa. Isä humaltui, kaatui kotimatkalla, minä seurasin mukana lasten takia varmuuden vuoksi. Isä oli jo aivan muissa maailmoissa, puhui hitaammin ja mongersi, jutuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää, käytös tuntui arvaamattomalta. Normaali humalatila. Lapsi katsoo vieressä, kun oma vanhempi muuttuu aivan toisenlaiseksi, vieraaksi, pelottavaksi. Siis ihminen, jonka pitäisi olla tuki ja turva. Toinen vanhempi taas on muualla, poissa, kaukana. Minä ahdistuin siinä tilanteessa tavattomasti. Aikuinen ihminen, pelkään humalaisia minäkin ja lapsen hätä vielä ruokki sitä. Laitoin kiukkuisia tekstiviestejä lasten äidille siitä, että jättää lapset sellaiseen tilanteeseen. Äidin vastaus on, että häntä ei saa syyllistää, lasten isän pitää ottaa välillä vastuuta lapsista. Sillä ei ollut merkitystä onko isä enää sillä hetkellä vastuuseen kykenevässä tilassa.

Entäpä minun äitini? Hänelle ei riitä pelkkä humaltuminen. Hän on myös väkivaltainen. Ja hänellähän ei ole mitään muuta ongelmaa, kuin kaksi aikuista tytärtä, jotka kiusallaan yrittävät puuttua hänen elämäänsä.