Ei voi oikein sanoa, että olisi erityisesti äitini ansiota se, että olen absolutisti. Se päätös kun syntyi kovasti irrallaan äitini typeryyksistä, mutta sen myönnän, että äitini meno auttaa ylläpitämään juomattomuutta.

Ehkä se pohja on lapsuudessani ja niissä harvoissa tapauksissa, kun olen nähnyt aikuisen humalassa ja pitänyt sitä näkyä pelkästään epämiellyttävänä. Hidas puhe, hidas järjenjuoksu, typerät puheet, arvaamattomuus. Ei tuntunut tavoiteltavan arvoiselta.

Tai ehkä se lähtee niistä kokemuksista, kun on nähnyt miten äiti muuttuu toiseksi. Istuu paikalleen ainaisen hääräämisen sijaan, alkaa tulla huppeliin ja saattaa ällöttävästi lässyttää, miten hän meitä lapsiaan rakastaa. Niin perusteellinen muutos. En minä tuollainenkaan haluaisi olla.

Ja murrosiässä koulussa kuulee juttuja siitä, miten "sekin oli siellä ollut ihan kännissä ja x joutu pitelemään y:n hiuksia ku se oksensi ja hehehee, kyllä oli hauskaa." Itse vieressä kuuntelee, että ei tuo kuulosta tasan yhtään hauskalta.

Minä asuin maalla, enkä ollut juurikaan murrosiässä tekemisissä lähiseudun muiden nuorten kanssa. Minä olen se erilainen. Se epäsosiaalinen ja vähemmän cool. Istun kotona ja luen tai käyn harrastamassa niinkin tyttölajia, kuin ratsastusta. Tallikaverit ovat ja pysyvät tallilla, olen yksi vanhimpia kävijöitä.

Minulla ei ole tarvetta hankkia kavereita mitenkään epätoivoisesti. Pärjään ilmankin. Onhan koulussa muutama kaveri, mutta ne eivät ole vapaa-ajan kavereita. Ei tarvitse juoda ja opetella polttamaan päästäkseen piireihin, saadakseen kavereita ja kutsuja kotibileisiin. Saadakseen hengata niiden suosittujen tyyppien kanssa. Eivät kaikki "suosittuja" kuolaa ja kadehdi. Minusta olisi ollut kamala joutua tekemisiin niiden kanssa. Mieluummin teen sitten vaikka ryhmätöitä omasta pyynnöstäni yksin, jos kaikilla omilla kavereilla on jo parit.

Jossain vaiheessa muutama vuosi ennen täysi-ikäisyyttä pysähdyn miettimään, että hetkinen, olen näin kauan selvinnyt juomatta. Hmm... Mielenkiintoista. Minäpä jatkan samaan malliin ihan tietoisena päätöksenä.

Isä jossain vaiheessa siinä kuudentoista-seitsemäntoista tienoilla yrittää tarjota olutta. Ota nyt, täytyy opetella juomaan sivistyneesti. Vähän on epäilystä ilmassa kun vakuutan, etten aio juoda ikinä. Ei mun tarvi opetella. Nyt yli puoli vuosikymmentä myöhemmin on jo itsestäänselvää, etten juo ja isä on ilmaissut sen olevan hänestä hatunnoston arvoista.

Joskus mietin, että en todellakaan ole kiinnostunut tietämään, millaiseksi muutun humalassa. Pidän mieluummin melko selkeän järjenjuoksuni kaikissa tilanteissa. En halua jähmeyttää itseäni tietoisesti. Hauskaa minulla on aidosti ilmankin. Ei ole mitään tarvetta, kiusausta eikä mielenkiintoa. Enkä halua ottaa selvää siitä, mitenkä helposti saattaisin alkoholisoitua. Taipumus kun lienee geeneissäni. Alkoholi haiseekin pahalta. Mieluiten otan Muumilimsaa.