Varsinaisia kuulumisia ei ole juurikaan kerrottavaksi. Elämässä on viime viikot ollut paljon kaikenlaista tapahtumaa, eikä netille ole riittänyt liiemmin aikaa. Eikä oikeastaan mitään ole tapahtunutkaan. Tai mistäs minä tiedän. Tänne asti ei ole paljoa kuulunut viime viikkoina.

Joku kysyi kommenteissaan siitä, kun vaikuttaa, että haluan pikkusiskon pois äidin luota, mutten kuitenkaan vaikuta siltä, että ottaisin mielelläni meille. Suurin tekijä tässä on maantieteellinen etäisyys. Nyt ei puhuta kymmenistä eikä edes sadoista, vaan tuhansista kilometreistä. Ja jos yhtään maantietoa tuntee, ymmärtää mitä se tarkoittaa. Minun on ääsimmäisen vaikea uskoa, että jos sossu vaikka joskus päättäisikin sijoittaa pikkusiskon jonnekin muualle, kuin isälleen (joka tietenkin ensisijainen ja ihan kelpo vaihtoehto), että tyttöä kuitenkaan lähetettäisi ulkomaille asumaan. Olemme kyllä puhuneet miehen kanssa siitä, olisimmeko valmiita luopumaan elämästä täällä ja lähtemään Suomeen, jos pikkusisko haluttaisiin meille sijoittaa. Kyllä. Mutta se vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä niin kauan kuin tytön isä on elossa ja kelvollinen huolehtimaan tyttärestään lähihuoltajana tilanteen niin vaatiessa.

Tämä yksinkertainen asia, eri maissa asuminen, vaikuttaa niin kovin tähän suhteeseeni pikkusiskooni. Ihan hirmuisen etäännyttävästi. Olisin mielelläni isompi osa hänen elämäänsä, mutta kaukaa se on vaikeaa. Sisaremme taas asuu hyvin lähellä pikkusiskoa ja on paljon enemmän tytön kanssa tekemisissä. Hänellä on luottamuksellisin suhde tyttöön. Hyvä asia. Toivon, että hän jaksaisi tytölle kertoa, että hän ei ole syypää äidin typeryyksiin ja että äidin riehumiset ja väkivaltaisuus ovat väärin.

Itse olen yhä vihainen äidilleni hänen toimiensa ristiriitaisuudesta. Sanoo yhtä ja tekee toista. Sanoo haluavansa meistä eroon (tästä pidän muuten kiinni, kunnes toisin suoraan ilmaistaan ja selitetään, että mitäs paskapuhetta se edellinen sitten oli) ja kuitenkin kyselee atk-kurssin myötä salasanaa perheblogiimme. En siis anna. Toisaalta olen ollut ja aion vielä määräämättömän ajan olla epäreilu. En siis ole suoraan hänelle ilmaissut miksi en halua nyt olla tekemisissä ja miksi kuulumisia ja salasanoja ei heru. Ei jaksa. Paras tapa olisi ilmaista asia kirjallisesti ja vastauksen odottaminen olisi ehkä liian kuluttavaa tähän elämäntilanteeseen. Etenkin kun on mahdollisuus siihen, että äiti ei suostu kantamaan vastuuta sittenkään sanoistaan ja kaikenlaiset ilmansyytäkiukutteluhuhut jatkavat elämäänsä saaden vain itsepetoskatkeruuskostonhimosta lisäpontta. (Sisko oli marketissa saanut oikaista tädillemme taustoja, kun täti oli kysellyt miksi me siskot nyt ollaan ihan ilman syytä katkaistu välejä äitiin. Äiti se vaan jaksaa kulissejaan rakennella.)

Aion antaa kiukulleni aikaa. Tutkailla sitä kaikessa rauhassa. Pohjalla jossain syvällä huutaa pieni tyttö minussa. Etkö sinä äiti ikinä ole minua rakastanut. Etkö koskaan ollut kiinnostunut siitä, millainen persoona todella olen. Mitä ajattelen. Mitä tunnen ja miksi. Minä olen sinun oma lapsesi. Jota lienet parhaalla taidollasi hoitanut. Miten voit haluta minusta eroon. Miten voit edes sanoa niin. Etenkään jos et tosissasi sitä tarkoita. Rumasti tehty. En halua enää näytellä etteivätkö typerät tekosi loukkaisi. Minä en ole enää niin riippuvainen sinusta, että sietäisin tuollaista. Enhän siedä sitä muiltakaan ihmisiltä. Jos kuka tahansa muu pääsee minusta eroon ilmaisemalla sellaisesta toiveestaan kerran, mikä helvetin poikkeus sinä olet!

Luen Alice Millerin Älä Huomaa-kirjaa tällä hetkellä. Pikkuhiljaa alkaa isäsuhteeni ongelmakohdat hahmottua. Sen käsittely on hankalampaa, sillä olen isäni kanssa hyvissä väleissä ja aktiivisesti tekemisissä. Täydellinen kasvattaja hänkään ei tietenkään ole ollut. Kukapa olisi? Isän kanssa voisin kuitenkin joskus kuvitella käyväni läpi lapsuuttani. Pitäisi vain ensin puhua siitä, että asioiden tutkiminen, purkaminen ja kritiikki eivät tarkoita sitä, että hän on täysin epäonnistunut kasvattajana ja että kaikki olisi mennyt pieleen. Aavistuksen tällaista herkkänahkaisuutta olen ollut huomaavinani. Ja jonkin verran mustaa pedagogiikkaa tunnistan. Mutta asioiden käsittely isäni kanssa ei ehkä ole ihan lähiaikojen asia sekään. Pitää miettiä itseksenikin ensin.