Kesällä 2005 äiti löysi lähipubista uuden miehen. Vasta siitä sai alkunsa eroprosessi pikkusiskon isästä. Onhan äidille liian kamala ajatus joutua olla ihan yksin.

Loppukesästä olimme siskon kanssa äidin luona kylässä. Laitoimme ruokaa ja äiti oli hermostunut ja kärttyinen. Motkotti ja rähisi meille. Pelkäsi, että sotkemme, emmekä siivoa jälkiämme. Äiti sanoi, että uusi mies on tulossa käymään. Pikkusiskon isä oli töissä juuri silloin. Miehet tiesivät toisistaan.

Yhtäkkiä soi puhelin ja pääsimme seuraamaan siskon kanssa yhtä elämämme absurdeimmista näytelmistä. Rähisevä ämmä vaihtui sillä sekunnilla iloiseksi lirkuttelijaksi, jonka ääni oli vain mettä ja hunajaa ja kaikki maailmassa erinomaisen hyvin. Tuijotimme siskon kanssa silmät pyöreinä ja suut auki. Onko se nyt ihan tosissaan. Ja kun puhelu loppui, naps vaan ja sama kärttyinen akka oli takaisin. Äiti veti aivan valtavaa roolia uuden miehensä edessä, eikä siinä ollut mitään muuta aitoa, kuin valtava halu saada toinen nalkkiin.

Lähtiessämme uusi mies tuli meitä vastaan alaovella. Teki mieli sitä varoittaa. Älä todellakaan usko, että se akka tuolla ylhäällä on sellainen, mitä esittää. Mutta mitä siinä voi oikeasti sanoa, rakastuneelle miehelle. Tapailet mätäpaisetta, joka vain esittää normaalia. Ei se sellaista olisi uskonut.

Sisaren kanssa olimme erittäin skeptisiä sen suhteen, millainen mies on. Erityisesti älynlahjojaan kohtaan. Ei enää ihmetystä, miksi äiti ottaa idiootin vaan täyttä varmuutta, että jotain älyllistä vikaa tässä kaverissa pitää olla, että se meidän äitiä haluaa katsella.

Minä tapasin muutamaa viikkoa aikaisemmin oman tulevan aviomieheni, ennen kuin äiti muutti. Suoraan yhden miehen luota toisen luo hänen pienelle maatilalleen. Ja pikkusisko seurasi tietenkin mukana. Ensimmäisellä kyläilykerralla, kun poikkesimme, koko talo haisi pahalta. Ummehtuneelta ja siltä, että jotain mätänee nurkkiin. Äiti sanoi vain, että hän ei ole vielä päässyt siivoamaan. Seuraavalla kerralla oli siivottu lattiasta kattoon ja asunnossa oli normaali hajutila. Mies oli saanut itselleen kodinhoitajan.

Muutaman kuukauden päästä äiti kerran puhui jollakin autoreissulla, että jos tuo häntä kosii, niin hän ottaa sitten miehen sukunimen. Vaihtaa nimeään kolmannen kerran. Minä puistelin päätäni. Mahtaakohan tuo mies vielä edes olla nähnyt äidin todellista minää.

Vuoden verran kului rauhakseltaan. Uusi mies osoittautui fiksummaksi kuin edellinen, ei juo ja hänellä on älynlahjoja vähän enemmän. Valitettavasti hän on taustaltaan paatunut vanhapoika, ei juurikaan aiempaa kokemusta naisista ja ihan tajuttoman huono ja typerä huumorintajultaan. Pidimme alkukodin väen kanssa peukkuja, että mies saisi vihdoin äitiä rauhoittumaan ja pitkään vaikuttikin siltä. Ei äitin juominen ollut silti mihinkään hävinnyt, mutta uudessa suhteessa oli vielä hohtoa ja potkua, joka laittoi tsemppaamaan ja kihlatkin vaihtoivat.

Kesällä 2006 olimme juuri palaamassa lähempänä puoltayöltä isäni luota, mies, minä ja parikuukautinen poikamme, joka nukkui turvakaukalossaan. Olimme juuri pysänneet kotipihaamme, kun puhelin soi. Vastasin. Äidin mies, vakavana. Mitä ton sun äitis kanssa oikein pitäisi tehdä. Se on juovuksissa, ei kuuntele järkipuhetta ja haluaa lähteä baariin, mutta kun ei ole kuskia. Paraikaa äiti oli ulkona, lähtenyt kiukuspäin ilman kenkiä. Mies huolissaan. En osannut auttaa. Jotain mutisin, että minä en ainakaan tuollaista katselisi, jos toinen ei edes yritä päästä viinasta eroon. Kuulin taustalta, miten äiti palasi sisään. KENEN KANSSA SÄ PUHUT. Mies vastasi. SULLA EI SAATANA OO MITÄÄN OIKEUTTA PUHUA SILLE. Äiti oli aivan raivoissaan ja mua pelotti, vaikka olin kymmenien kilometrien päässä. Äiti uhkaili, kiroili, huusi. Vaati auton avaimia ja käsitin, että yritti käydä mieheensä käsiksikin. Lopulta äiti lähti taas ovia paiskoen ulos. Mies jäi vaitonaisena puhelimeen. Kysyin missä pikkusisko on. Nukkumassa. Tuskin nukkui.

Muutamaan kuukauteen ei tapahtunut mitään radikaalia tai ainakaan siitä ei tullut tietoa meille asti. Mutta selvää oli, että äidin luonto alkoi käydä ilmi. Suurella todennäköisyydellä riitely uusioperheessä lisääntyi. Me muutimme perheinemme miehen työn perässä taas monien satojen kilometrien taa. Kamalan kauas.

Joulukuun alussa äidin uusi mies teki ison virheen ja meni äidin kanssa naimisiin. Aivan pienimuotoisesti vain, ei ketään sukulaisia paikalla. Jälkeenpäin kuulin siskolta, että nykyinen mies oli sanonut luvanneensa mennä äidin kanssa naimisiin todistaakseen humalassa epätoivoisena miehen rakkautta epäilleelle äidille todellakin rakastavansa.

Tammikuun viimeisinä päivinä alkoi tapahtua. Meille asti tuli joko siskolta tai isältäni tieto, että äidin luona riehutaan. Keittiökalusteet on saatu rikki kaiken keskellä. Sisko on ajanut äidin luo ja hakenut pikkusiskon yöksi turvaan. Äidin mies uhkasi, että seuraavasta riehunnasta seuraa avioero.

Kaksi vuorokautta äiti oli selvinpäin ja keittiön pöytä ja tuolit uusittiin pikapikaa. Suuri saavutus. Sitten räjähti kunnolla. Sisko alkoi kertoa tilannetta messengerissä. Äidin mies on hänen kanssaan puhelimessa. On paossa yläkerrassa lukitun oven takana, sillä äiti oli hyökännyt puukon kanssa päin ja hakkaa paraikaa ovea ja raivoaa. Pikkusisko itkee ja pelkää alakerrassa. Sisko lähti ajamaan äitin luo. Hakemaan pikkusiskoa taas turvaan. Minä soitin isälleni ja pyysin kertomaan, jos ja kunh kuuluu taas mitään uutta. Tunnin päästä isä kertoi, että äiti ei halua antaa pikkusiskoa siskolle. Että äidin luona on riita yhä päällä. Lopulta sisko kuitenkin sai pikkusiskon mukaansa äidin huutaessa portailla ja toivottamassa tyttärensä helvettiin.

Näiden tapahtumien seurauksena minä aloin puhua isälleni ja siskolleni, että nyt pitää soittaa sosiaaliviranomaisille. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, että tytön isälle pitää kertoa ja sainkin isän lupaamaan, että puhuu. Tytön isä aikoi sitten soittaa, mutta mitään sellaista ei kuulunut. Äiti ilmeisesti sai siskon isän nujerrettua ja uskoteltua, että kaikki on hyvin ja hän muuttuu.

Maaliskuussa lähetimme hääkutsut. Myös äidille, olihan siellä pikkusisko.

Toukokuun alussa sisko soitti. Hän on käynyt juttelemassa pikkusiskon hoitotädille ja kertonut äidin juomisesta. Hoitotäti on ollut ihmeissään ja myös velvollinen ilmoittamaan asiasta eteenpäin. Nyt menee viranomaisille ilmoitus, joskin nimettömänä. Äiti saa muutaman päivän päästä kirjeen, että ilmoitus on tehty.

11.5.2007 äiti soittaa siskolle raivoissaan. Haukkuu ja uhkaa, että siskolla ei ole heille enää mitään asiaa, eikä saa nähdä pikkusiskoa enää muulloin kuin siiloin, kun tyttö on isällään. Niin, ja häihin he eivät ole tulossa. Sossun väestä on ennenkin selvitty, niistä selvitään taas. Hän laittaa miehensä todistamaan, että mitään ongelmia ei ole, meillä sisaruksilla on vain jokin salajuoni äitiä vastaan. Tämä on törkeää hänen asioihinsa puuttumista.

Sisko oli järkyttynyt. Kehotin soittamaan lastensuojeluun ja kertomaan äidin uhkailuista. Sisko sanoi, ettei pysty puhumaan. Sanoin, että kirjoita mulle netitse mitä äiti sanoi, niin soitan. Ja minä soitin, luin sisaren kirjoitukset suoraan sellaisinaan ja kun sosiaali-ihminen kysyi minuan näkemystäni äidin juomiseen, menin hämilleni. Pitkä ja monimutkainen juttu, pitäisi aloittaa ihan alusta. Eikä siitä selityksestä sitten kummoinen tullut valmistautumatta. Eikä tuo ihminenkään kovin kiinnostuneelta kuulostanut. Jotain tuntui raapustavan ylös.

Jäimme odottamaan seuraamuksia, mutta niitä ei kuulunut. Häät lähestyivät. Äiti ilmoitti jo tytön isälle ja minun isälleni, että he eivät ole tulossa häihin. Minä sain lopulta viimeiseksi tekstiviestin, että he eivät ehkä pääse. Harmitti ja ärsytti sellainen pelleily, mutta koska minulle oli tärkeää, että pikkusisko pääsisi, yritin olla kuin ei mitään. Leikkiä mukana.

Äiti kiukutteli siskolle ja siskoa harmitti. Tottakai. Minä olin ihan itse soittanut viranomaisille, mutta äiti kohteli siskoa kuin ainoaa syyllistä. Sisko suostui kuitenkin olemaan avautumatta häihin asti. Että pikkusisko pääsisi.

Häiden aattona oli yhä epäselvää, pääseekö pikkusisko tulemaan vai ei. Päästääkö äiti. Siinä juuri häiden alla oli paljon tekemistä, joten havahduin vasta illalla muistamaan, että pitää selvittää pikkusiskon aikataulut. Soitin äidille hieman yhdeksän jälkeen. Virhe. Olisihan minun pitänyt tietää, että siihen aikaan todellakin ollaan jo humalassa. Äänestä sen kuuli heti.

Pikkusisko tulee tai sitten se ei tule, äiti ei luvannut juuta eikä jaata koko puhelun aikana. Yritin parhaani mukaan olla sanomatta mitään mihinkään, yritin vain olla niinkuin vilpittömästi uskoisin, että sisko tulee, eikä siinä ole mitään ongelmaa.. Mä halusin, että pikkusisko pääsee tulemaan. Se oli tosi tärkeää. Äiti alkoi mussuttaa, että eikö musta oo yhtään hassua, että he eivät tule häihin pelkästään sisareni takia. Vastasin, että se on heidän valintansa. Olemme kutsuneet ne ihmiset, jotka haluamme olevan läsnä. Mutta äiti keskeytti. Haistoin, että sitä vitutti se, että me ollaan "siskon puolella". Se ehdotti, että jos nyt viime hetkellä kuitenkin kutsun tytön isän, niin tyttö ehkä pääsee häihin. Ja vähän päästä sanoi, että pikkusisko täytyy häissä pitää mahdollisimman kaukana sisarestani. Haukkui mut, kun opiskelut jäi kesken, että kyllähän te naimisiin ootte menossa, mutta mitäs sitten jos mieheni kuolee. Vastasin, että kyllä sit jotenkin selvitään. Halveksiva tuhahdus. Siinä vaiheessa mä naurahdin, että älä ole lapsellinen, kun äiti mesosi ivallisesti siitä, miten sisarellani ja pikkusiskon isällä on suhde, kun ne haluaa tytön. EI HÄN OLE LAPSELLINEN. Hän ei ole ikinä meille mitään pahaa tehnyt. (siis oikeesti kuvittelee noin siinä itse teossa?) En väittänyt vastaan, vaikka mun teki kovasti mieli yllyttää, että olisko vielä jotain hampaankolossa, ku kerran on hyvä vauhti päällä. Äiti muisti vielä mainita, että odottaa vain sitä, kun pääsee meistä tyttäristään eroon. Että hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssamme. Lopulta äiti kuitenkin jotain mutisi ja löi luurin mulle korvaan. Siinä vaiheessa se adrenaliiniryöppy, mitä äitin haukut oli saanut kropassa aikaan, hävis ja mä istuin kuistille keinutuoliin. Enkä voinu pidätellä itkua, vaikka siinä muuta perhettä pyöri ympärillä. Mä itkin toista tuntia, itkin samalla kun nukutin mieheni kanssa vintissä poikaa ja itkin sen jälkeen. Ei siitä meinannu tulla loppua millään. Häitten aattona. Loistava yritys pilata oman tyttären hääpäivä.

Myöhemmin illalla mieheni kertoi isälle mitä äiti oli sanonut ja minä täydentelin. Isä oli hiljainen. Sanoi, että on vaan halunnut, että meillä tyttärillään olisi äiti. Vaikka välillä onkin ollut sellainen olo, että kunpa ikinä ei tarvitsisi enää missään tekemisissä sen naisen kanssa olla.

Hääpäivän aamuna äiti soitti ja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, kyseli siskon kulkemisista. Nielin harmini. Pikkusisko pääsee sittenkin. Äiti ja miehensä eivät tule. Enkä missään tapauksessa olisi enää huolinutkaan. Hääpäivä sujui hyvin ja onnellisesti. Vieraat olivat ihania ja tunnelma hyvä. Illalla huomasin, miten mies puhuu uunituoreen anopin kanssa jotain kauempana ja arvasin, mistä on kyse. Menin heidän luokseen ja anoppi oli kauhuissaan, kun mies kertoi miksi äitini ei tullut paikalle. Yritin kiireisen päivän aikana ehtiä vähän silittää siskoa ja kehua, kuinka hirveän ihana ja hieno juttu oli, että sisko pääsi paikalle. Että olen tosi onnellinen siitä.

Seuraavana aamuna veimme pikkusiskon nopeasti takaisin kotiinsa. Mies vaihtoi äitini kanssa pari sanaa, minä en noussut edes autosta. Enkä myöhemminkään vastannut niihin pariin tekstiviestiin, mitkä äiti lähetti. Tyhjänpäiväistä kuulumisten kyselyä.

Äiti ilmoitti viime viikolla, että hääkuva on lehdessä ja kysyi, oonko jostakin hälle vihainen. Vastasin, että "voisit vähän miettii mitä kännipäissäs teet ja meet möläyttelemään. Tai paremminki: kannattaisko lopettaa ryyppääminen." Äidiltä tuli vastaus: "Harmiksenne voin kertoa, et viimeks olen juonut 11.5.07 eikä ole tarkoituskaan lopettaa juomattomuutta. nyt sinnittelen miten pääsen kessusta irti!" Jos en olisi ihan itse kuullut 6.7.07 puhelimitse känniseltä äitiltäni haukkuja, olisin vastannut, että loistavaa. Vaan ei. Vastasin: "Valehtelun voisit lopettaa kans." Ah, nerokas äitini laittaa takaisin: "Jokainen uskoo mitä tahtoo, pääasia et itte tietää miten asiat on." Voiko tosiaan olla, että se oli silloin ennen häitä niin kännissä, ettei se muista koko puhelua, ja kuvittelee voivansa syöttää mulle tollasta sontaa? Vastasin: "Paitsi jos tykkää valehdella itselleen." Vielä ei ole vastausta kuulunut.

Sisar kirjoitti netitse minulle:

"Me käytiin pikkusiskonn kanssa Serenassa tuossa viime torstaina. Matkalla sisko yhdellä huoltoasemalla otti mua kädestä kiinni, veti syrjemmälle, sanoi huolestuneena "mää en tykkää äitistä". Kysyin heti että miksi, onko se taas juonut, johon sisko sanoi ettei saa kertoa. Että äiti on kieltänyt. Mutta joo, se juo aina. Se juo vaan aina ja häntä pelottaa ja hän esittää nukkuvaa. Halasin pikkuista ja kerroin että mulle voi aina puhua jos pelottaa. Sitten se jo ihan itku kurkussa kertoi että äidin mieheltä oli tullut päästä verta edellisenä viikonloppuna kun olivat taas tapelleet."

Seuraavana päivänä minä tein kahdeksansivuisen kirjallisen lastensuojeluilmoituksen.