Viime yönä uneni otti ensimmäistä kertaa selkeästi kantaa tähän äitijupakkaan.

Olin jostain syystä äitini seurassa ulkomailla jossakin hassussa baarissa tai bubissa tai vastaavassa, jossa oli raskaita pirttipöytiä sisällä ja baarina toimi nuori mies ja jääkaappi. Joku muukin seurassani oli. Äiti kaivoi esille puoliksi syödyn kakun, josta minä olin tehnyt alaosan (tavallista suklaakakkua) ja sisko yläosan (jotain hyytelöä). Äiti ylimielisesti sanoi, että hän vie tämän pois, kun taas me siskokset olimme sitä mieltä, että meilläpäs on se oikeus päättää milloin kakku syödään. Se oli vissiin pikkusiskolle tarkoitettu. Ei äiti voi sitä noin vain viedä minnekään. Minä hermostuin ja kävin päälle, lättäsin kakun yhdeksi mössöksi päin äidin kasvoja ja raivosin suomeksi hänelle. Ulkomaalaiset vain pällistelivät vieressä, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään estääkseen minua. Vaikka eivät ymmärtäneet kieltä, minulle välittyi sellainen olo, että kokevat raivoni oikeutetuksi, niin tyyninä katsoivat, joskin kummastellen. Huusin äidilleni ja kerran jo lähdin kohti omaa pöytääni, mutta palasin takaisin karjumaan, että mä vain odotan, että pääsen susta eroon. Sitten olin asiani sanonut ja palasin puhisten pöytään. Äitini seurueineen lähti paikalta. Kakun menetys ei minua harmittanut enää. Tuntui hyvältä ja koin tehneeni juuri oikein.

Tunnistan muutamia teemoja:
- Tahtoni toimia pikkusiskon hyväksi
- Äiti hankaloittaa asioita tietoisestikin.
- Haluni laittaa äidille hanttiin, pysäyttää, lopettaa hölmöily ja typeryydet
- Muiden ihmisten halu tukea. On hyväksyttävää tuntea voimakkaita negatiivisiakin tunteita. Ehkä tuo hyväksyntä tulee itsestäni.
- Äidin vaikutusvalta minun nykyisyyteeni on vähenemässä. Myös niiden tekojen, mitä hän on lapsuudessani tehnyt.
- Irrottautumisprosessi äitini luomista kahleita on palkitsevaa.