Viime aikoina olen nähnyt ainakin kolmesti unta, jossa mukana ovat olleet äidin puolen sukulaiset. Yksi on jäänyt muita selvemmin mieleen, mutta teemaltaan kaikki ovat muistuttaneet toisiaan.

Emännöin juhlia. Vieraina ovat mm. äitini sisarukset, jotka heti saapumisestaan asti ovat happamia, etsivät virheitä kaikesta ja valittavat ja vihjailevat ikävästi. Minun hermoni ei sellaista kauaa kestä ja päädyn raivoissani huutamaan juhlaväelle, että minä en tuollaista kuuntele, juhlat ovat nyt loppu ja kaikki saavat poistua. Paikalle jää uusi tuttavuus, nuori nainen, jolla on samanikäinen lapsi, kuin minulla. Hän ihmettelee tilannetta pirttipöydän penkillä kahvikuppi kädessään istuen ja harmissani istuudun ja selitän, että kaikki johtuu siitä, että tein äidistäni lastensuojeluilmoituksen.

Tosielämässä taas kuulin, ettei äiti ole ollenkaan päässyt eteenpäin pahansuovasta katkerasta selän takana paskanpuhumisesta. Pari pulloa olutta illalla ja sama virsi alkaa. Miten hän ei ole kenellekään lapsistaan ikinä mitään pahaa tehnyt ja kuinka kaikki ovat häntä vastaan. Äiti etsii joka ikisestä aikuisia tyttäriään koskevasta asiasta mahdollisimman negatiivisen näkökulman (sillä ei ole väliä, pitääkö se paikkansa), jotta voi sydämensä kyllyydestä halveksia, paheksua ja moittia muita.

Välillä äidin jutut hipovat niin suurta absurdiaa ja naurettavuutta, että ne herättävät melkein sääliä. Teetimme kesällä valokuvaamossa hääkuvistamme suurennoksia, mutta ne valmistuivat vasta lennettyämme pois maasta. Isäni haki kuvat ja asetti ne kuistille seinille turvaan, ettei kukaan niitä vahingossa tölvisi, jos ne olisivat muualla varastoituna. Äiti oli käynyt kylässä isän luona ja heti ensimmäisenä halveksien motkottanut, että mihis siskon hääkuvat sitten mahtuu, kun noita on kaikki seinät täynnä. Siis mielessään ei käynyt edes kysyä, että miten niitä siellä on niin monta. Kai mielessään jo ehti paheksua meitä sellaisesta rahoilla pröystäilystä, että olisimme muka isällemme ostaneet useamman suuren taulun ihan vaan saadaksemme kaikki siellä kyläilevät kateellisiksi. Tätä ei ole ollenkaan vaikea kuvitella. Tosiasiassa ne ovat isäni luona odottamassa, että haemme ne seuraavalla matkallamme meille. Isän aivan omalla vastuulla on ollut kuvien sijoittelu. Isän mukaan ovat upeita, joten en ihmettele, jos hän sen takia on halunnut ne näkyville säilöä. Pari lähtee suvun seinille asetettavaksi, yksi jää isälleni ja pari tulee meille oman kodin somistukseksi.

Äiti tarvitsisi pitkäkestoista terapiaa traumojensa läpikäymiseen ja alkoholista eroon pääsemiseen. Sääli, että sellainen vaatii omaa halua. Sehän olisikin liian helppoa, että kaikki alkoholistit ja persoonallisuushäiriöiset ym. ongelmaiset voisi vain passittaa hoitoon eheytymään ja maailma pelastuisi. Perhanan psyyke defensseineen.