Keskiviikkona 25.7.2007 minä saan tarpeekseni ja kirjoitan kaiken tietämäni äitini alkoholinkäytöstä ja taustoista pieneen perheblogiimme, johon salasanan tietävät vain lähimmät sukulaiset ja ystävät. Saan sähköposteja, kommentteja ja tekstiviestejä, joissa kaikissa sama sisältö: teet oikein ja me tuemme sinua.

Käytän seuraavan päivän siihen, että muokkaan tuota tekstiä asiapitoisemmaksi. Poistan spekulaatioita, mielipiteitäni. Yritän jättää vain faktat. Lisään sisareni luvalla hänen puhelinnumeronsa ja omat yhteystietoni sekä pyydän pitämään meitä ajan tasalla. Tallennan kahdeksansivuisen kirjoituksen ja lisään sen liitteeksi uuteen sähköpostiin.

Soitan äitini ja sisareni kotikaupungin lastensuojeluun. Vaihde ohjaa minut lastensuojeluun, josta saan äitini asuinalueen ihmiselle suoran numeron. Soitan, ja puhelu menee takaisin vaihteeseen, jossa kehoitetaan soittamaan huomenna klo 9 ja 10 välisenä aikana. Soitan takaisin vaihteeseen ja pyydän yhdistämään uudestaan lastensuojeluun. Puhelin tuuttaa varattua. Löydän numeron, jonka pitäisi mennä suoraan lastensuojeluun. Varattua. Odotan parikymmentä minuuttia, jonka aikana puran turhaumaa miehelleni messengerin kautta. Soitan taas. Eri ihminen vastaa, kuin ensimmäisellä kerralla. Kysyn sisareni tilannetta, kuka hänen asioitaan hoitaa. Näitä asioita ei kerrota kuin huoltajille. Pyydän sähköpostiosoitetta. Soitin toukokuussa asiasta jo, mutta minusta tuntuu, etten ilmaissut asiaani riittävän selkeästi. Nainen kysyy neuvoa joltakulta muulta ja antaa lopulta oman osoitteensa. Kiitän, lopetan puhelun ja lähetän sähköpostin samantien.

Parin tunnin päästä tulee vastaus:
 "Hei!

Kiitos viestistäsi. Käsittelemme viestisi lastensuojeluilmoituksena ja kaikki
lastensuojeluun tulleet ilmoitukset selvitetään."

Vihdoinkin saan asian nitkahtamaan eteenpäin.