Äiti laittoi tänään tekstiviestiä, että paketti on perillä ja hän käskee pikkusiskon soittaa kun tulee kotiin. Vastasin, että sisko ei sitten saanut edes pakettia avata vai. Eikun äiti oli vain kirjeen lukenut, paketti on ihan koskematon! Uskoako vaiko eikö. Samapa tuo. Kai se oli käsialasta tunnistanut ja äkkiä avannut kirjeen, ettei siellä vain häntä haukuta. Mahtoiko pettyä, kun en puolella sanallakaan häneen viitannut.

Pikkusisko soittikin sitten. Ei yleensäkään keksi hirveästi kerrottavaa, joten mä häneltä kyselin niitänäitä. Tunikamekko oli jo päällä ja ihan kiva. Sopivan kokoinenkin ja housut ja sukkiksetkin kelpasivat. Kiva juttu. Mä kerroin, että meillä poika osaa jo kävellä.

Kovin pintapuolista on aina mun kommunikointi siskon kanssa ja se vähän surettaa. En oikein osaa sitä alkaa syventämäänkään. Olen niin paljon ollut poissa ja kaukana tytön elämän aikana, ettei se ole mikään ihmekään, ettei niin hirmuisen läheisiksi olla kasvettu. Sentään viimeksi nähdessä tyttö tuli suoraan syliini istumaan ja harjasimme toistemme hiuksia.

Onneksi pari vuotta minua nuorempi siskoni on pikkusiskon kanssa onnistunut luomaan läheisen suhteen. Hän on aina asunut melko lähellä ja ollut paljon tekemisissä. Todellakin onni etenkin pikkusiskon kannalta.