Lapsemme on vakavasti sairas sen enempaa selittelemättä. Isäni katsoi olevan aiheellista tiedottaa asiasta äidilleni. Itse en ollut hänelle ilmoittamista edes tullut ajatelleeksi. Sanoin että hän saa minun puolestani tehdä kuten parhaaksi näkee. En tiedä miten keskustelu on mennyt, mutta sisko oli loukkaantunut äidille kuultuaan isältämme asiasta. Isä oli äidille jopa suuttunut suhtautumisestaan asiaan. Isäni on vieläpä hyvin maltillinen ihminen, joten itsekin hämmästyin. Kuulemma äiti jaksaa yhä olla katkera toissavuotisesta lastensuojeluilmoituksesta. Siskoni oli käsittänyt äidin sanoneen, ettei hänelle tarvi tällaisista asioista kertoa, häntä ei kiinnosta.

Minä olen oikeastaan ihan sujut jo sen asian kanssa, ettei minulla ole äitiä varsinaisesti enää, mutta tämä tieto teki helpoksi päättää miten lasteni suhteen jatkossa toimitaan. En siis yritäkään lämmitellä suhdetta äitiini. Katsotaan vuosien mittaan vaihtuuko ääni kellossa, mutta tällä haavaa hän saa pysyä poissa elämästämme. Ikävä kyllä tämä tarkoittaa myos sitä, että pikkusisko ei tule luoksemme pääsemään vierailulle. Kesällä pohdimme asiaa isäni, siskon ja tyton isän kanssa ja kaikki pitivät äidin suostuttelua kutakuinkin mahdottomana asiana. Valtava harmi, mutta olen erittäin vakuuttunut, että jos lapsenlapsen vakava sairaus ei juurikaan hetkauta, ei ole kovinkaan paljon muutakaan tehtävissä.